Pressan blogi: Niin paljon saat kuin annat


Maailman taloustilanne on tällä hetkellä huolestuttava ja Suomessa pelätään, miten meidän käy kun rahat syydetään mm. Kreikkaan. Sukeltaako Suomi lamaan? Eettisesti on tietysti oikein auttaa heikommassa asemassa olevia, vaikka vaikeudet johtuisivatkin huonosta johtamisesta. Empaattisessa ihmisessä herää kysymys, mitä minä voisin tehdä auttaakseni? Ja mieluiten tietysti auttaisin lähinnä olevaa lähimmäistäni hädässä, koska silloin näkee vaikutuksetkin parhaiten.

Lappeenrannan Nuorkauppakamarissa toteutetaan tänä vuonna hienoja projekteja. Alkuvuodesta tehtiin yhteistyökumppanien avulla 700-800:lle tänä syksynä koulunsa aloittaneelle paikalliselle ekaluokkalaiselle ilmainen Miun Lappeenranta -puuhakirja. Projekti oli meille kamarilaisille sekä opettavainen että hauska ja mielihyvää lisäsi vielä valtava positiivinen palaute, jota vanhemmilta saimme. Tällä hetkellä  on käynnissä Päivä johtajana Kaakossa -projekti, jossa olemme etsineet paikallisia johtajia ja heidän parikseen nuoria seuraamaan johtajan työpäivää. Yhteistyö muiden Kaakon kulman kamareiden sekä TE-toimistojen kanssa on ollut antoisaa.

Loppuvuodesta toteutamme myös Joulupuu-keräyksen, jossa kerätään lahjoja Lappeenrannan vähävaraisten perheiden 0-17 -vuotiaille lapsille, jotka muuten jäisivät usein ilman joulupukin tuomisia. On ollut ilahduttavaa huomata, miten lahjojen määrä kasvaa joka vuosi kun kaupunkilaiset ovat aidosti sydämellään mukana tässä projektissa lahjoittamassa paketteja. Vuotemme huipentuu projektien osalta joulukuussa perinteisiin jo 26:tta kertaa järjestettäviin Linnoituksen joulumarkkinoihin. Sieltä voi kuka tahansa varata paikan ja tulla myymään käsitöitään, leivonnaisiaan jne. ja tapahtuma tuo monelle lappeenrantalaiselle hyvän joulumielen. Näistä markkinoista se lappeenrantalaisen joulu alkaa.

Olen osallistunut moniin hyväntekeväisyyskeräyksiin laittamalla kolikon lippaaseen tai tekemällä lahjoituksen esim. Naisten Pankille. Asiaa ei kuitenkaan tule ajateltua sitä hetkeä pidemmälle. Mutta osallistuttuani nuorkauppakamariurallani näihin  ja moniin muihin projekteihin, ponnisteluista ja vaivannäöstä on saanut moninkertaisen palkan. Vaikutukset tulevat konkreettisesti näkyviksi ja projektitiimien tsemppihenki ja hyvä fiilis on tarttuvaa – meillä on hauskaa! Lisäksi omat projektinjohtamistaidot, tiimityötaidot ja verkostot mm. yritysmaailmaan kasvavat.

Eräs kamarimme senaattori totesi aina ”Niin paljon saat kuin annat”. Siinä piilee kaiken tekemisen ydin. Milloin viimeeksi olet kokenut sen huikean fiiliksen onnistuneen projektin jälkeen, kun reppu on täynnä uusia hyödyllisiä taitoja ja kokemuksia? Kaikki on kiinni omasta aktiivisuudestasi – mitä enemmän panostat, sitä enemmän saat.

Aktiivista syksyä toivottelee

Susanna Mäkiniemelä
PRES 2015