Vuoden positiivisin lappeenrantalainen 2014 valittu!


Lappeenrannan Nuorkauppakamari ja Positiivarit etsivät elokuussa 2014 vuoden positiivisinta lappeenrantalaista nyt kolmatta kertaa. Tänä vuonna ääniä annettiin yhteensä 424, joista voittaja sai 62. Raati valitsi yhdessä äänestäjien kanssa voittajaksi Nuorisoseura Rajan Nuoret. Äänestys tapahtui Iskelmäradion nettisivuilla.

Rajan Nuoret on lappeenrantalainen vuonna 1941 perustettu kansantanssiseura, joka mahdollistaa eteläkarjalaisen kansantanssin riemua niin lapsille kuin aikuisillekin. Seurassa on tällä hetkellä noin 150 harrastajaa ja se tarjoaa useita ryhmiä kaiken ikäisille. Raatilaisten mukaan Rajan Nuorten esiintymisestä ja olemuksesta huokuu innostava ja iloinen energia, joka tarttuu.

Muita ehdokkaita olivat Catz ry, Rajan Nuoret ry, Ville Lantta, Pasi Riihelä, Pekka Tirkkonen, Juha-Matti Saksa, Kati Räisänen, Pia Haakana, Tibor Boganyi, Ulla Liukkonen. Myös omaa ehdokasta sai äänestää.

Raatiin kuului Titta Valtonen (yrittäjä, vuoden 2013 positiivisin lappeenrantalainen), Kirsi Aapro (Lappeenrannan Nuorkauppakamari ry), Sanna Natunen (Lappeenrannan kaupunki), Mikko Varis (Iskelmäradio), Sinikka Ikävalko (Konditoria Kahvila Aleksandra & Aleksanteri)

Yhteistyökumppanit

Iso kiitos projektin mahdollistaneille yhteistyökumppaneille!

Pääyhteistyökumppani: Iskelmäradio
Voittajan kukitus: Kukkakauppa – Hautaustoimisto Nyberg Oy
Julisteiden taitto: Nitro ID
Voittajan julkistus: Konditoria Aleksanteri
Arvontaan osallistuneiden palkinnot: Liikunta- ja hyvinvointikeskus Treenix Oy